Hei! Tällä kertaa laitan nyt talvisia kuvia marraskuulta. Ja tänään vietetään (6.12) Suomen itsenäisyyspäivää. Mutta nyt kuvien pariin ja iloista joulun odotusta kaikille!
tiistai 6. joulukuuta 2016
keskiviikko 26. lokakuuta 2016
Kauraomenakeksejä
Terve! Tällä kerralla tein kauraomenakeksejä eli siis tein tavallisia kaurakeksejä joihin lisäsin vain omenaraastetta. Eiköhän sitten siirrytä ohjeen pariin. Ohjeen mukaan tulee 14 kpl keksejä.
Kauraomenakeksit
3 dl kaurahiutaleita
2 1/2 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
150 g voita
2 1/4 dl fariinisokeria
2 rkl siirappia
2 isoa omenaa
Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Sekoita ensin kaurahiutaleet ja jauhot keskenään kulhossa. Sulata voi kattilassa ja lisää sokeri ja siirappi sekaan ja sulata sokeri sinne. Kuori omenat ja raasta ne sinne kuiva-aineiden sekaan. Kaada sulannut voi johon on lisätty sokeri ja siirappi kuiva-aineiden joukkoon ja sekoita. Ota 2 ruokalusikkaa ja laita niiden avulla pellille taikinaan. Kun olet saanut laitettua pistä ne uuniin 8-10 minuutiksi tai kunnes ne ovat kullanruskeita. Nosta pelti uunista ulos kunnes Ne ovat valmiit ja nosta keksit lastan avulla pois pelliltä johonki muuhun astiaan. Nauti lopuksi näistä kekseistä!
Kauraomenakeksit
3 dl kaurahiutaleita
2 1/2 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
150 g voita
2 1/4 dl fariinisokeria
2 rkl siirappia
2 isoa omenaa
Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Sekoita ensin kaurahiutaleet ja jauhot keskenään kulhossa. Sulata voi kattilassa ja lisää sokeri ja siirappi sekaan ja sulata sokeri sinne. Kuori omenat ja raasta ne sinne kuiva-aineiden sekaan. Kaada sulannut voi johon on lisätty sokeri ja siirappi kuiva-aineiden joukkoon ja sekoita. Ota 2 ruokalusikkaa ja laita niiden avulla pellille taikinaan. Kun olet saanut laitettua pistä ne uuniin 8-10 minuutiksi tai kunnes ne ovat kullanruskeita. Nosta pelti uunista ulos kunnes Ne ovat valmiit ja nosta keksit lastan avulla pois pelliltä johonki muuhun astiaan. Nauti lopuksi näistä kekseistä!
maanantai 24. lokakuuta 2016
Kaikenlaista
sunnuntai 2. lokakuuta 2016
Juustosämpylöitä
Moi! Tällä kertaa tein juustosämpylöitä pitkästä aikaa jotain leivontajuttua tännekin. Joten eiköhän siirrytä ohjeeseen. :) Ohjeen mukaan pitäisi tulla 24 kappaletta.
Sämpylätaikina:
5dl kädenlämpöistä vettä tai maitoa
50g tuorehiivaa tai 1 pussi kuivhiivaa
1rkl sokeria
½rkl suolaa
50g sulaa voita tai ½dl öljyä
12dl sämpyläjauhoa
Päälle:
Juustoraastetta
Laita ensin neste kulhoon ja liota hiiva sinne, sekoita vähän. Lisää sokeri ja suola ja sekoita. Lisää vähitellen jauhoa ja kunnes et pysty sekoittamaan niin laita toinen käsi taikinaan ja sekoita kädellä, taikina on valmis kunnes se ei tartu pohjaan ja käsiin. Laita liina kulhon päälle ja pistä lämpimään paikkaan. Anna sen kohota 30 minuuttia. Laita uuni lämpiämään 250 asteeseen. Kun taikina on kohonnut pyöritä taikinasta palloja ja laita niitä pellille. Kohota 10 minuuttia ja kostuta ne vedellä ja laita juustoraaste päälle. Anna olla uunissa 15 minuuttia. Lopuksi nauti sämpylöistä :)
torstai 29. syyskuuta 2016
Sormiväreillä pelleillyä
lauantai 17. syyskuuta 2016
Murhanhimoinen ihminen vai hirviö
Hei taas pitkästä aikaa! Juu että koulussa kuviksen tunneilla piti tehdä hirviö. Omasta mielestäni tämä ei näytä hirviöltä pikemminkin murhanhimoiselta ihmiseltä jolla ei ole silmiä. Ja mä en vielä tiedä jatkanko taidekoulussa koska en tiedä ajankohtaa mutta toivotaan että se selviää niin pääsen jatkamaan tuntien keräämistä ja piirtämistaitojeni kehittämistä. Mutta mikä teidän mielipide on tästä? Piirrustuksellista jatkoa kaikille.
Keskivaiheessa |
Aika loppuvaiheessa |
lauantai 20. elokuuta 2016
Valokuvausta luokkaretkellä
Hei taas! En tiedä olenko kertonut että tykkään myös valokuvata :3 mutta joo päätin nyt sitten laittaa Hämeenlinnasta ja Helsingistä valokuvia kun käytiin luokkaretkellä niissä kaupungeissa. Nyt elokuussa tulee ainakin tämä postaus en vielä tiedä tuleeko jotain muuta kun koulutkin ovat alkaneet. Mitenkäs kesä teillä meni? Minulla ihan hyvin mutta nyt asiaan ja kahtomaan valokuvia! Valokuvauksellista jatkoa teille.
Hämeenlinna. |
Hämeenlinnan haarniskanäyttelystä hevosen ja ihmisen haarniska. |
Helsingin rautatieasema. |
Ylen studioilla päästiin käymään. |
Helsingin sanomatalo jossa näkyy Helsingin sanomat. |
Ruokakuva vaahtokarkkeja ja suklaata. |
Hotellissa oli suklaasuihkulähde. |
Heureka tiedepuiston logo. |
Heurekan pihalta. |
perjantai 15. heinäkuuta 2016
Vanhoja mustavalkoisia piirustuksia
Hei! Tällä kertaa päätin laittaa n. vuoden vanhoja mustavalkoisia piirustuksia. Oon itse näihin tosi tyytyväinen ja iloinen kun löysin nämä :) kolme niistä kuvista olen itse tehnyt taidekoulussa ja yhden omatoimisesti kotona. Ja välineistä sen verran että näihin olen käyttänyt sekä lyijykynää ja myös erikoisempia kyniä jotka on tarkoitettu varjojen ja tummien kohtien tekemiseen. Noista yksi kuva jonka olen tehnyt taidekoulussa on ensinmäisiä ihmisiä jonka olen tehnyt ja kuvassa näkyy minä itse pienenä lapsena. Ja tosta käden tekemisestä sen verran että käytin apuna siinä sellaista kalvoa johon voi piirtää. Maisemasta sen verran että siihen kului aikaa ja tuskaa monta kertaa. Ja viimeiseksi muttei vähäisimpänä pegasos jonka olen itse tehnyt kotona. Eli siis rohkeasti eteenpäin mennään vielä taidekoulussa syksyllä jotta saan tunnit täyteen joten toivotaan ettei ideat lopu kesken. Joten nautinnollista kesän ja piirtämisen jatkoa kaikille.
minä itse pienenä. |
käsi. |
maisema. |
pegasos. |
lauantai 18. kesäkuuta 2016
Mangojuustokakku
Moi! Tällä kertaa päätin tehdä mangojuustokakun joka sattuu olemaan lemppari juustokakkuni. Kun sen osaa tehdä oikein niin lupaan että tulet tekemään sitä aina vain uudestaan sattumoisin tein tätä viimeksi maaliskuussa rippijuhliini. Mutta mitäpä nyt jarittelemaan siirrytään ohjeeseen. Ohje on 25cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan.
Keksipohja
175 g kaurakeksejä
75 g voita
Hyydyke
200 g maustamatonta tuorejuustoa 2.5 dl vispikermaa
1-2 rkl vettä (1rkl jauhe 1-2 rkl lehti) 4 liivatelehteä/ 2 tl liivatelehtijauhetta
1dl sokeria
3 tl vaniliinisokeria
Mangopäälinen
200 g mangososetta (pilttipurkki)
2 liivatelehteä/ 1 tl liivatejauhetta
Mangoviipaleita koristeeksi tai pieniä strösseleitä
Ohje: Murskaa keksit muruiksi ja sulata voi. Kaada sulannut rasva keksien sekaan ja sekoita tasaisesti. Kaada seos vuokaan ja levitä ja painele tasaisesti. Nosta vuoka jääkaappiin siksi aikaa kun teet hyydykkeen.
Laita liivatelehti/-jauhe kylmään veteen likoamaan 5 minuutiksi. Vinkki kannattaa suoraan laittaa kattilaan kylmä vesi ja liivate. Kaada kulhoon tuorejuusto ja sokerit. Ja sekoita ne keskenään. Vatkaa kerma. Kun liivate on ollut 5 min vedessä laita kattila levylle ja pistä lämpiämään siksi aikaa kunnes liivate on sulannut, kun se on sulannut niin kaada se tuorejuuston sekaan ohuena vanana koko ajan sekoittaen. Sen jälkeen laita vatkattu kerma sekaan ja sekoita. Nosta vuoka jääkaapista ja kaada hyydyke keksien päälle tasaisesti. Nosta vuoka takaisin jääkaappiin ainakin 4-6 tunniksi. Kun se on ollut 4-6 tuntia jääkaapissa rupea tekemään päälys. Laita liivatteet samallalailla kuten hyydykkeessä. Kun liivate on valmis niin sekoita liivatteen joukkoon mangosose. Kun se on sekoitettu niin kaada päälys hyydykkeen päälle ja levitä tasaisesti. Nosta vuoka takaisin jääkaappiin ainakin 4 tunniksi. Kun se on valmis voit sen halutestasi koristella. Makoisia hetkiä juustokakkujen parissa.
Keksipohja
175 g kaurakeksejä
75 g voita
Hyydyke
200 g maustamatonta tuorejuustoa 2.5 dl vispikermaa
1-2 rkl vettä (1rkl jauhe 1-2 rkl lehti) 4 liivatelehteä/ 2 tl liivatelehtijauhetta
1dl sokeria
3 tl vaniliinisokeria
Mangopäälinen
200 g mangososetta (pilttipurkki)
2 liivatelehteä/ 1 tl liivatejauhetta
Mangoviipaleita koristeeksi tai pieniä strösseleitä
Ohje: Murskaa keksit muruiksi ja sulata voi. Kaada sulannut rasva keksien sekaan ja sekoita tasaisesti. Kaada seos vuokaan ja levitä ja painele tasaisesti. Nosta vuoka jääkaappiin siksi aikaa kun teet hyydykkeen.
Laita liivatelehti/-jauhe kylmään veteen likoamaan 5 minuutiksi. Vinkki kannattaa suoraan laittaa kattilaan kylmä vesi ja liivate. Kaada kulhoon tuorejuusto ja sokerit. Ja sekoita ne keskenään. Vatkaa kerma. Kun liivate on ollut 5 min vedessä laita kattila levylle ja pistä lämpiämään siksi aikaa kunnes liivate on sulannut, kun se on sulannut niin kaada se tuorejuuston sekaan ohuena vanana koko ajan sekoittaen. Sen jälkeen laita vatkattu kerma sekaan ja sekoita. Nosta vuoka jääkaapista ja kaada hyydyke keksien päälle tasaisesti. Nosta vuoka takaisin jääkaappiin ainakin 4-6 tunniksi. Kun se on ollut 4-6 tuntia jääkaapissa rupea tekemään päälys. Laita liivatteet samallalailla kuten hyydykkeessä. Kun liivate on valmis niin sekoita liivatteen joukkoon mangosose. Kun se on sekoitettu niin kaada päälys hyydykkeen päälle ja levitä tasaisesti. Nosta vuoka takaisin jääkaappiin ainakin 4 tunniksi. Kun se on valmis voit sen halutestasi koristella. Makoisia hetkiä juustokakkujen parissa.
torstai 9. kesäkuuta 2016
Kissa ja kesä
Hei! Tällä kerralla laitan tänne kissa piirustuksen. Piirustus oli tarkoitus mennä luokanvalvojalleni mutta sitten se unohtui kotiin. Mitä teille kuuluu kesään? Aurinko, jäätelö vai jokin muu? Kertokaa ihmeessä kommenteissa! Lämpöistä kesäloman jatkoa teille.
maanantai 6. kesäkuuta 2016
Kinkkurullia
Juhlan tuntua köksän tunnilla
Hei! Tällä kertaa juhlimme köksän lyhytkurssi tunnilla. Meillä oli kaikenlaista herkkua pöydän ääressä. Kuten nämä: valkosuklaakakku, ruisnappeja joiden sisällä oli lohitäyte ja tuulihattuja joiden sisällä oli kasvistäyte. Ja mitäkö minä tein tunnilla no minä tein ruisnapit n.3 viikkoa aikaisemmin pakkaseen ja tällä tunnilla missä juhlimme niin koristelin kaverin kanssa valkosuklaakakun. Onko teillä ollut jotain juhlia tälle kesälle? Kerro ihmeessä kommentissa mitä herkkuja teitte sinne. Herkullista kesää kaikille!
Valkosuklaakakku pohjana on keksipohja ja kakku on hyydykekakku. |
Ruisnapit ja tuulihatut. |
Kaiverrettu koira
Hei taas! Toukokuu näköjään jäi välistä en nimittäin kauheesti ehtinyt julkaista uusia juttuja mutta nyt kesäkuussa julkaisen sitten enemmän. Kuten otsikko kertoo niin ensinmäiseksi julkaisen erikoispaperille kaiverrettu koiran. Mukavaa kesän jatkoa kaikille.
Ja tässä on viimeistelty lopputulos. |
Tässä koira on alkuvaiheessa. |
sunnuntai 17. huhtikuuta 2016
Hevonen laukkaamassa
Hei! Nyt se on sitten suoritettu virallisesti lopputyö taidekoulussa. 170 tuntia tehty yhteensä siellä ja vielä uupuu muutama tunti eli pitäisi saada 500 tuntia täyteen eli urakka ei pääty tähän. N.2 ja puoli kuukautta 1-2 kertaa viikossa meni tähän työhön ja olen ylpeä siittä. Kommentoikaa ihmeessä mitä mieltä olette tästä ja ehdottakaa mitä rupeaisin seuraavaksi tekemään. Ihanaa kevään jatkoa kaikille :)
Ps. Laitan myöhemmin paremman kuvan tuosta työstä.
Ps. Laitan myöhemmin paremman kuvan tuosta työstä.
Pinaattinyytit
maanantai 28. maaliskuuta 2016
Monimutkaista piirtämistä ja väritystä
Hei! Tässä on kaksi teosta jotka olen tehnyt kuviksen tunneilla. Ylempi kuva on horisonttaalityö ja alempi on monimutkainen väritystyö. Nautinnollista piirtämisen jatkoa kaikille.
maanantai 29. helmikuuta 2016
Suklaahippu muffinit
lauantai 23. tammikuuta 2016
Kaiverrustöitä ja maalaamista
Hei! Tällä kertaa tein kaiverrushommia sellaiselle pohjalle ja laitoin maalia päälle käänsin ylösalaisin ja laitoin kartongille ja painoin tarpeeksi kovaa että maali tarttui kartongille, otin pohjan pois ja käänsin paperille ja eka kerros valmis väreinä olen olen käyttänyt valkoista, mustaa, violettia ja hopeaa. Hopeisesta työstä ei ole valitettavasti kuvaa koska se menee näyttelyyn. Mutta toivottavasti te lukijat nautitte siittä huolimatta. Ja niin että niihin kaikkiin teoksiin piti tehdä monta kerrosta päällekkäin. Maalaamisen parissa jatketaan taas myöhemmin nautinnollista kaiverrustöiden ja maalaamisen jatkoa kaikille.
perjantai 8. tammikuuta 2016
Suklainen piparkakkuhalko
Hei! Jouluksi päätin tehdä ihanan ja hyvän makuisen jouluhalon. Se oli kyllä minusta varsin suklainen herkku ja sopii mainiosti tietysti jouluun. Päätin laitta nyt ohjeen tänne että kaikki osaavat tämän myöhemminkin tehdä itse. Itse tein kaksinkertaisen ohjee mutta laitan tänne sen yksinkertaisen ohjeen. Pohja on perinteinen käärretorttupohja.
4 munaa
1 dl sokeria
1 dl perunajauhoa
2 rkl vehnäjauhoa
2rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
Täyte
2 dl kuohukermaa
2 prk piparkakkurahkaa (tai jotain muuta rahkaa)
1 rkl sokeria
Ganache-kuorrute
1 dl kuohukermaa
150 g tummaa leivontasuklaata
Halutessasi voit koristeeksi laittaa nonparelleja, tomusokeria ja kaakaojauhetta.
Lämmitä uuni 225 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne munavaahtoon sekaan vähitellen koko ajan vatkaten. Kaada taikina leivinpaperille vuorratulle korkeareunuiselle pellille, tasoita pinta ja paista uunissa 10 minuuttia. Kumoa kypsä pohja puhtaalle leivinpaperille ja irrota päällä oleva leivinpaperi varovasti. Valmista täyte. Vatkaa kerma ja sokeri vaahdoksi. Lisää piparkakkurahka (tai joku muu rahka) ja vatkaa kiinteäksi. Levitä täyte jäähtyneen pohjan päälle ja rullaa tiiviiksi rullaksi. Kääri torttu tiiviiksi leivinpaperin sisään ja nosta jääkaappiin odottamaan. Tee kuorrute laita kulhoon pieniksi paloiksi pilkottu suklaa. Kuumenna kerma kiehumispisteeseen ja kaada kahdessa erässä suklaan päälle. Sekoita, kunnes seos on tasainen. Anna jäähtyä huoneenlämöiseksi ja vatkaa sähkövatkaimella kuohkeaksi. Leikkaa tortun päästä sentin paksuiset palat ja aseta viipaleet tortun päälle koristeeksi. Levitä kuorrute tortun päälle ja halutessasi odota vähän aikaa kuorrutteen jäähtymistä ja vedä lusikalla puunkuorikuviointi. Viimeistele kaakaojauheella, tomusokerilla ja nonparelleilla. Viimeiseksi hommaksi jäi syöminen ja sen nauttiminen. Suklaisia herkkuhetkiä kaikkille.
Tiikeri karjumassa
Hei! Piirsin kaksi eri versiota samasta tiikeristä olen tyytyväinen tulokseen. Raidallista talven jatkoa.
Ankkalinnalaiset vauhdissa
Hei! Piirsinpäs tässä ajan kuluksi muutaman ankkalinnalaisen. Tunnistatteko hahmot? Kuvia olen piirtänyt enemmänkin mutta ovat siskollani joten en voinut ottaa niistä kuvia. Nautinnollista piirtämisen jatkoa kaikille!
Puhekuplassa lukee: Juhuu! Mä pääsen näköjään laskemaan alamäkeä. |
Puhekuplassa lukee: Velipoika pyörii kuin pizzataikina. |
Värikkäittä ilotulituksia
Hei! Oli pimeä ja kylmä ilta kun paukutettiin raketteja ja odotettiin vuoden vaihtumista, itse odotin että saan mennä ulos ottamaan kuvia ilotulituksesta ja niin sainkin muutaman hyvän kuvan meidän perheen ilotulituksesta. Saitteko te kuvia tai paukutettiko te raketteja sinä iltana tai yönä? Kertokaa ihmeessä kommentoimalla minkälaista oli ja minkälaisia kuvia saitte. Iloisen värikästä uuden vuoden jatkoa kaikille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)