takana on maalattu hevosen pää ja toisessa kuvassa on lempihevoseni ja toisessa ratsastan eri hevosella |
sunnuntai 8. marraskuuta 2015
Kollaasi ratsastuksesta
Hei. Taikkarissa koti hommana piti tehdä kollaasi. Aiheena oli muisto kollaasissa ei saanut olla mitään tekstiä vaan vain jotain kuvia ja esineitä. Itse päätin ottaa aiheeksi ratsastuksen. Vaikka aiheena oli muisto silti harrastan yhä ratsastusta.
Kansiolle päälinen
Hei. Tämä kansion päälinen on nimensä mukaisesti tehty kansion päälle oleva mukava koriste juttu jotta kansio olisi aina mukava avata.
ylhäällä olevasta kuvassa olen itse ja alempana on Kliff niminen bändi |
Logo taikkariluokkaan
Hei taas. Suunittelin vahingossa taikkariluokkaan logon, koska piti suunitella yhteen logokilpailuun logo enkä keksinyt mitä tekisin niin sitten vaan piirsin paperille jotain ja näytin opettajalleni sitä ja hän sanoi että se ei sovi siihen kilpailuun mutta se sopii paremmin vaikka taikkariluokkaan ja niin hän pisti sen sinne.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)